Lämpimästi tervetuloa YSTÄVYYDEN LENTO taidenäyttelyyni Gustavelundin
aulagalleriaan. Näyttelyni on saanut inspiraationsa luonnosta, ystävistäni ja
pienestä litteästä lasisesta linnusta jonka ostin Puolan Gdanskista muutamia
vuosia sitten. Lasinen lintu on muuttanut muutamia kertoja kodista toiseen
kanssani ja on aina löytänyt paikkansa.
Ystävieni kanssa olen taas kokenut monia hauskoja ja unohtumattomia hetkiä.
Vaikka et olisi nähnyt ystäviäsi pitkään aikaan, niin tarina jatkuu aina siitä mihin se viimeksi jäi.
Linnut vaihtavat paikkaa ja maisemia, lentävät yksin ja ryhmissä, pällistelevät, pyristelevät, jäävät paikoilleen tai jatkavat matkaansa.
Linnuissa ja ystävissä on jotain samaa, ne ovat näkyviä ja ottavat tarvittaessa myös siipiensä suojaan.
Tämän tunnelman olen halunnut maalata ja piirtää.
Näyttelyni tauluissa on nähtävissä naivismin tyylisuuntaa.
En pyri realistiseen perspektiiviin tai mittasuhteisiin vaan korostan spontaania iloisuutta yksinkertaisesti ja värikkäästi.
Kuvataiteen tekeminen on ollut osa minua koko elämäni ajan.
Maalaan esittävästä taiteesta abstraktiin useimmiten akryyliväreillä ja teen taidetta myös akvarelliväreillä sekä sekatekniikalla.
Pääsääntöisesti olen itseoppinut taiteilija. Vuosien varrella olen osallistunut erilaisille taidekursseille Taidekoulu Alfassa Helsingissä.
Taiteelleni on ominaista värikkyys ja sen tarkoitus on herättää pieni pilke katsojan silmässä.
Haluan taiteellani välittää iloa ja hyvää mieltä.
Näyttelylläni haluan myös toivottaa kaikille HYVÄÄ JA VÄRIKÄSTÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ 14.2.25 !
Ystävällisin terveisin
Tarja Niemikoski
Kuvataiteen tekijä ja sisustussuunnittelija
Jos kiinnostuit maalauksistani niin tavoitat minut sähköpostitse tarja.niemikoski@outlook.com
Instagram: @taniketaidetta_art